top of page

Eduskuntavaalit

Haluan rakentaa eduskunnassa vapaata ja vaurasta Suomea, jossa ahkeruudesta palkitaan eivätkä turha sääntely ja byrokratia estä sujuvaa arkea tai hyvien uusien ideoiden toteuttamista.

​

Ohjaamalla julkinen talous kestävälle uralle ja mahdollistamalla yrityksille kasvu ja kansainvälistyminen turvaamme hyvinvointiyhteiskunnan tärkeimmät palvelut ikääntyvässä Suomessa. 

​

Hyvässä yhteiskunnassa jokaisella on perhetaustastaan riippumatta mahdollisuus toteuttaa unelmansa. Haluan, että esimerkiksi korkeakoulututkinto, vakituinen työpaikka ja omistusasunto olisivat jokaisen sinnikkäästi tavoitteidensa eteen työskentelevän ulottuvilla. 

 

Poliittista toimintaani ohjaa ajatus siitä, että Suomi ja maapallo on jätettävä hyvään kuntoon tuleville sukupolville. He maksavat jättämämme velan, on kyse sitten euroista tai ilmaston ja luonnon tilasta. 

LUE LISÄÄ TEEMOISTANI:

Enemmän markkinataloutta, vähemmän byrokratiaa

EMMAN KOLME NOSTOA:

​

  • Viinit ja reseptivapaat lääkkeet kauppoihin. Kevyempää sääntelyä pienpanimoille ja ravintola-alalle. Purkamalla aikansa elänyttä byrokratiaa  saamme helpompaa ja hauskempaa arkea ja juhlaa. Samalla synnytetään uutta yrittäjyyttä palvelualoille.

  • Seuraavan hallituksen on purettava kunnianhimoisesti monopoleja. Aloitetaan Alkosta, apteekeista, VR:stä ja Veikkauksesta. Monopoleista luopumisen lisäksi edistetään toimivaa markkinataloutta vähentämällä valtion- ja kuntayhtiöiden touhuamista kilpailluilla toimialoilla.

  • Helpotetaan yrittäjyyttä ja työllistämistä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi paikallisen sopimisen edistämistä ja matalampaa kynnystä ensimmäisten työntekijöiden palkkaamiseen.

Velka ja verot alas

EMMAN KOLME NOSTOA:​

​

  • Ahkeruudesta pitää palkita. Tuloverotusta tulee keventää kaikissa tuloluokissa, jotta palkasta jäisi enemmän käteen. Verojärjestelmän tulee kannustaa työn tarjonnan lisäämiseen, yrittämiseen, sijoittamiseen ja riskinottoon.

  • Suomi velkaantuu kestämätöntä vauhtia ja olemme ongelmissa jo korkomenojen kanssa. Suunta on käännettävä. Tarvitaan talouskasvua ja vahvempaa työllisyyttä sekä kunnianhimoista julkisten menojen priorisointia. Siis myös leikkauksia.

  • Sosiaaliturvajärjestelmä on välttämätöntä uudistaa. Työnteon tulee olla aina taloudellisesti kannattavampaa, kuin pois työelämästä olemisen. Sosiaaliturvamenojen kasvua on pystyttävä hillitsemään.

Parempaa koulutusta ja työelämää

EMMAN KOLME NOSTOA:

​

  • Pidetään peruskoulu maailman parhaana. Jokaisella peruskoulun päättävällä nuorella on oltava riittävä luku- ja laskutaito. 

  • Edistetään korkeakoulujen profiloitumista ja kansainvälistymistä. Huolehditaan, että kansainväliset opiskelijat työllistyvät nykyistä paremmin Suomeen. Ei tehdä korkeakoulutuksella aluepolitiikkaa, vaan panostetaan pääkaupunkiseudun laadukkaisiin ja suosittuihin korkeakouluihin ja lisätään niiden opiskelijamääriä. Tutkimukseen ja tuotekehitykseen on pakko investoida - niiden varaan Suomen kasvu rakentuu.

  • Parannetaan ihmisten työssä jaksamista ja työelämän tasa-arvoa. Yhä useampi uupuu työssä - varmistetaan jaksamista tukevien palveluiden, kuten terapian saatavuus. Edistetään tasa-arvoista vanhemmuutta ja perhevapaiden tasa-arvoisempaa jakautumista isien ja äitien välillä. Huolehditaan, etteivät äitiys tai työnantajien oletukset äidiksi tulemisesta vaikuta naisten urakehitysmahdollisuuksiin ja palkka- sekä eläkenäkymiin.

Enemmän markkinataloutta, vähemmän byrokratiaa
Velka ja verot alas
Parempaa koulutusta ja työelämää

Miksi Emma?

Valtonen-Elina-profiilikuva-803x1024.jpg
harri_jaskari_2022_01.jpg
Anne-Mari-Virolainen_e5ad56cf-fd95-4cde-aea3-be85c65f3993-698x931.jpg

Elina Valtonen

Anne-Mari Virolainen

Harri Jaskari

KOKOOMUKSEN
VARAPUHEENJOHTAJA

JOHTAJA, SUOMEN YRITTÄJÄT

KANSANEDUSTAJA

“Emma-Stina on vankkumaton vapauden ja markkinatalouden kannattaja. Tykkään!”

“Emma-Stina on ihmisenä positiivisuuden ja analyyttisyyden hieno yhdistelmä. Hänen kanssaan on ollut hienoa tehdä yhdessä määrätietoista työtä yrittäjyyden edistämiseksi Suomessa."

“Emma-Stina on osaava ja tehokas. Siinä on oiva yhdistelmä kansanedustajalta vaadittavia ominaisuuksia. Suosittelen.”

Screenshot 2023-03-14 at 22.41.25.png

Stefan Wallin

ENTINEN KOLLEGA

“Poliitikko saa olla paitsi osaava, tarmokas ja verkostoitunut myös hyväntuulinen ja lämmin. Emma osaa inspiroida, på båda språken."

anssi_vanjoki_1123.jpg

Anssi Vanjoki

YRITYSJOHTAJA

““Eduskuntaan tarvitaan moderniin, ratkaisukeskeiseen itsenäiseen ajatteluun kykenevä, tulevaisuuden pitkäaikainen vaikuttaja. Tutustuttuani Emma-Stinaan olen vakuuttunut, että äänestämällä häntä voi olla varma, että asioihin paneudutaan ja niitä viedään eteenpäin mahdollisuuksia etsien ja yhteiskuntamme vaurautta vaalien jokaisen parhaaksi".

308781022_513828370556174_6632641820619031003_n.jpg

Sanni Grahn-Laasonen

EDUSKUNNAN TALOUSVALIOKUNNAN PJ, KANSANEDUSTAJA

“Uudeltamaalta on ehdolla liberaali, markkinataloutta ja yrittäjyyttä ymmärtävä KTM. VTM Emma-Stina Vehmanen. Vahva suositus, kun etsit kokoomuslaista naista Uudeltamaalta. Emma-Stina tulee olemaan vaalien yllätysnimiä. Uudistaa politiikkaa ja myös kokoomusta."

bottom of page